Puntari: Minä sydän Aki

Jos olisin tänään jossain  halunnut olla, niin Toijalassa. Muistelemassa yhtä kaikkien aikojen ihaninta suomalaista artistia, Aki Sirkesaloa.

En muista, mistä minä ja Hanna löydettiin Akin musa. Jotenkin me vaan molemmat haksahdettiin siihen saundiin, jota suomalaisella musakentällä ei ollut juuri kuultu. Oli Popedat ja Aikakoneet ja Naikkarit, ja sitten oli Aki.
Muistoja Akin musasta on niin paljon. Alkuvuosien tuotanto vie ajatuksissa välittömästi Lahteen, muutamaan pitkään ja kuumaan kesään, jotka Hannan kanssa siellä vietettiin. Töitä tehtiin paidat märkinä Hesburgerissa ja vapaa-aika hilluttiin rannalla ja kaupungilla. Syötiin kaupan mustikkapiirakoita ja katseltiin pelastuslaitoksen vieressä olleella uimarannalla, kun letkutelineet pelas futista tai biitsiä. Kesät tuoksuivat aurinkorasvalle, jäätelölle ja kuumalle asvaltille, ja ne kuulostivat siltä, kuin Aki Sirkesalon Hikinen iltapäivä.

Aki kävi esiintymässä myös Kirkkareilla vuosituhannen vaihteessa. Minä ja Hanna hoidettiin silloin artistien muonituksia juhlilla ja tietysti ”jouduttiin” työtehtävissä myös Akin keikkabussiin. Meitä vähän jänskätti, että millainen tyyppi siellä ihanien laulujen takana piileskelee. Mutta jännitys oli turhaa, Aki oli ihan yhtä ihana kuin laulunsakin. Välitön, aito, vähän jopa flirtti. Ei yhtään diiva, eikä olevinaan. Meidän fanitus syveni entisestään.

Rakkain Akin musiikkiin liittyvä muisto kuuluu kesään 2001. Olin tavannut Kirkkareilla ihanan miehen ja ekat treffit sovittiin Tammerfesteille. Hanna asui tuolloin Tampereella, joten buukkasin Hannan kämpän omaan käyttööni ja passitin Hannan poikaystävineen mökille. Ihastukseni saapui valkoviinipullo mukanaan,  vei festeille ja lopulta sain ylipuhuttua hänet viettämään jatkoja luokseni. Yö kului ja Akin musiikki soi levylautasella. Puhuttiin (ihan oikeasti vain puhuttiin, ekoilla treffeillähän ei anneta ikinä!) aamuun asti elämästä ja mä ajattelin, että jos tuo mies jaksaa koko yön kuunnella a) mua ja b) Aki Sirkesaloa, sen täytyy olla aidosti kiinnostunut. Ja olihan se. Ja kuuntelee muuten vielä 11 yhteisen vuoden jälkeenkin ihan mielellään Akia.
Ensimmäisen yhteisen asunnon remppakauden musa kulminoituu Akin kolmanteen levyyn, sen Helenat, Sikamakeet ja Hehkuvat laavat tuovat välittömästi mieleen eteisen maalauksen, tapettiliisterin, remppasapuskat ja rentouttavat vaahtokylvyt. Silloin elettiin vielä kahdestaan, ja osattiin olla myös ihan vaan Jouten, kahdestaan, vastuuta ja valintoja pakoilemassa…

Syksyllä 2004 asuin Kuusamossa. Elettiin siellä Saken kans tuoreena avioparina siirtolaisvuotta, minä Posiolla opettajanhommissa ja S paikallisessa sakussa sairaanhoitajana. Rukalla kävi ajoittain hyviä esiintyjiä ja myös Aki saapui sinne syyskuun alkupuolella keikalle. Mä tiesin, että sinne on pakko päästä ja niin me sit mentiin. Oon kirjoittanut illasta päiväkirjaani:
10.9.2004 Perjantai
Avattiin Pisteen bilekausi eilen, kun mentiin katsomaan Sirkesalon Akin keikkaa. Aki oli ihana (niinku aina) ja vieraileva taustabändi HIP TO BE BAND soitti kans ihan kivasti. Tultiin kotio kahden maissa ja S-mies nukkui sohvalla…
Keikka oli todellakin mielettömän hyvä, sen muistan edelleen. Jamittelin Akia lähes eturivissä ja hyvin naisvaltainen yleisö oli aivan polvillaan artistin edessä. Aki hehkui hyvää fiilistä, iloa, ihan kaikkea. Vähän me silloin tiedettiin, mitä edessä on…

Se oli Kuusamon Valintatalon eteinen, josta otin välittömästi pikapuhelun Hannalle. ”Ooksä nähnyt lööpit??? Aki on kadonnu tsunamissa”.
Oma pää oli jo muutenkin ihan sekasin Kaakkois-Aasian suru-uutisista, mutta tää pisti kaiken vielä potenssiin kymmenen. Onneks Hanna oli parhaillaan matkalla viettämään uutta vuotta meille Kuusamoon, joten päästiin antamaan vertaistukea toisillemme. Ei me voitu muuta kuin ihmetellä ja olla surullisia. Miksi just Aki? Ihminen, joka oli mahdollisimman kaukana suomalaisesta  saunantakanaonvielätilaaammunsutsaatana-mentaliteetista.
Uusi vuosi meni Rukalla hiljaisissa merkeissä. Pisteessäkin meno oli jotenkin vaivautuneen hilpeää. Hiihdonopettajat laski kännissä mäkeä ja oli kylmä.

Aamulehden uutisesta päätellen Toijalassa on ollut tänään valtavasti väkeä. Oon siitä enemmän kuin iloinen. Olisin niin mielelläni ollut siellä myös, mutta tilanne ei sitä nyt sallinut.
Lohdullista on, että vaikka Aki on poissa, musiikki elää.

Silti, Aki, viimeisen levysi biisin sanoja lainatakseni: Mullon ikävä sua!

Kommentti artikkeliin “Puntari: Minä sydän Aki”
  1. avatar Kyllikit sanoo:

    Samat on fiilikset täällä. Olen soittanut Akin tuotantoa Panasonicin mankka hehkuvana pitkin päivää, koska konserttiin ei vaan ollut mahkuja päästä.
    Vieläkin surullinen olo kaikesta tapahtuneesta. Usein tulee ihan kamala ikävänpuuska, ikävä Akia ja keikkafiiliksiä. Muistan varmaan ikuisesti sen ahdistavan tunteen soitit mulle, ja kun myöhemmin päivällä käveltiin pitkin Kuusamon katuja ja löpit kirkuivat Akin ja perheen kadonneen.

    Silti, ihanaa että musa ja muistot pysyvät! 🙂 <3
    H

Jätä kommentti