Puntari: Sadonkorjuujuhlat

Eilen illalla vietettiin pienimuotoisia sadonkorjuujuhlia meillä. Siis paino sanalla pienimuotoinen. Perunasadosta ei ole vielä tietoa, mutta muuten kasvimaani on tuottanut lähinnä nokkosta. Mikä on ihan hyvä ruokakasvi kyllä sekin… Kesäkuussa, kun tajusin että kasvimaa olis pitänyt perustaa j Lisää

Halkomäki: Viikon vinkkaus!

Eletään taas monenmoisen sesongin aikaa. Myös sen sesongin, kun kotikeittiö meinaa täyttyä mukavista pikku ystävistä. Banaanikärpäsistä!!! Ainoa toimiva konsti niiden tuhoamiseksi on jo vuosia ollut tämä: Lasin pohjalle loraus omenaviini- tai punaviivietikkaa, tai melkein mitä tahansa etikkaa. Bal Lisää

Puntari: Näin käännetään takki

Jos meitsi on jostain tunnettu, niin periaatteista. Että minähän en sitä ja minähän en tätä. Kaiken maailman nykyajan hapatukset jätän niskat kyyryssä omaan arvoonsa, ja porskutan eteenpäin vanhalla teknolokialla. Mies vihjailee, että puhelimeenkin voi nykyään ladata musiikkia ja samaan aikaan minä Lisää

Halkomäki: Pakka sekaisin!

Se oli ihan tavallinen perjantai kun me ihan viattomasti vaan lähdettiin kesälomalle pohjoiseen. Minä, mun mies ja meidän vauva. Ajeltiin ensin Iso-Syötteelle polkemaan paikallinen maastopyöräkisa läpi ja jatkettiin siitä sitten Posion ja sen Pentik -heavenin kautta Ylläksen Äkäslompoloon. Meidän ym Lisää

Puntari: Seikkailu Lapissa osa 5

Eiliseltä ei kuvia heru, sillä täällä satoi. Ei haluta rikkoa tätä täydellistä lomailluusiota sumuisilla kuvilla. Sadepäivänä käytiin Levillä kylpylässä, ja sehän olikin mukava reissu. Tänään sitten aamupuuron jälkeen kohti Luontokeskusta ja sieltä lähtevää Velhopolkua. Viime syksynä kierrettiin kok Lisää

Puntari: Seikkailu Lapissa osa 4

Aamulla taas pilvetön taivas ja aurinkoa täällä Ylläksellä. Yksi meistä päätti pakata pyörän autoon ja huristella Pallakselle. Me muut oltiin pahalla päällä. Ei siis sen takia, että yksi lähti, vaan ihan muuten vaan. Perus naisia. Päätettiin sitten lähteä etsiin huvia lähiympäristöstä. Äkäsjokivarre Lisää

Puntari: Seikkailu Lapissa osa 3

Tänään käytiin heti aamusta Kesänkijärven hienoissa maisemissa. Yöpakkanen oli jättänyt jälkensä varjopaikkoihin, vaikka aurinko jo kovasti lämmittikin. Ilma oli hieno. Meidän olympiatoivot treenasivat maastopyöräilyä oikeastaan ensimmäistä kertaa. Kyllä sitten nuotiopaikalla maistuikin Jounilta hae Lisää

Puntari: Seikkailu Lapissa osa 2

Pakasaivo on ollut monta vuotta pelkkä kyltti Äkäslompoloon johtavan tien varressa. Tänään matkanjohtaja päätti, että lähdetään katsomaan, mitä paikka pitää sisällään. Eväät pakattiin reppuun ja sitten menoksi. Kyllä kannatti käydä. Hienot maisemat ja riittävät helppokulkuiset reitit meidän seurueel Lisää

Puntari: Seikkailu Lapissa osa 1

Transportteristakin alkaa tila loppua kesken, kun sinne pakataan 4 pyörää, neljän ihmisen kaikki mahdolliset sauvakävely-, lenkkeily-, pyöräily-, patikointi- ja lököilyvarusteet. Ja tietysti ne ihmiset, jotka niitä varusteita käyttää. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän piti ajella tänään pä Lisää

Puntari: Saatilla

Tänä kesänä yksi kesäbiisi on noussut mun suosikiksi. Se on Elokuun Saatilla. Heti ekalla kuuntelukerralla biisi iski hyvällä tavalla alitajuntaan. Letkeän melodian ja tunnelman lisäksi mua viehättää kovasti biisin teema. Elokuu on nostanut hienosti esille vanhoja suomalaisia kansanperinteitä. Kuink Lisää