Puntari: Asiaa alusvaatteista ja teineistä

Käväisin viime sunnuntaina meidän kahvilahengailu&shoppailureissun yhteydessä alusvaateostoksilla. Siihen oli huutava tarve, sillä vaatekaapista löytyy tällä yhdet tavisrintsikat, joista tursuaa jo jotain kummallisia kuminauhanpätkiä sieltä täältä. No joo, onhan mulla about viidet urheilurintsikat, mutta niihin on vaikea turvautua silloin, kun pitäisi näyttää hemaisevalta kotiäidiltä tai on sullomassa itseään pikkumustaan juhlia varten.

Siellä sitten Hennes&Mauritzin alusvaateosastolla kiertelin ja katselin. Oli pitsiä ja satiinia, pilkkua ja kukkaa, bodya, sukkanauhaliiviä ja stringejä. Tarjontaa IHAN jokaiseen makuun ja kokoonkin. Eipä mennyt kauankaan, kun bongasin mukavat alerintsikat hyllystä ja sopiva kokokin näytti löytyvän valikoimasta. Mulla on joku kummallinen mieltymys sellaisiin ajattomiin beesseihin alusvaatteisiin, joita taas S ei voi oikeastaan sietää. ”Voi ei, taas tollaset mummopikkuhousut” se kommentoi joskus mun niin miellyttäviä ja hyvin istuvia puuvilla-Sloggejani.
Nää uudet alusvaatteet, jotka ostin, oli siis tietysti myös beessit. Sen verran ajattelin myös armaan aviomiehen mieltymyksiä, että valkkasin puuvillan sijaan sentään pitsiä.

Alusvaateosastolla pyöriessäni huomasin sellaisen ilmiön, johon en ollu koskaan aikaisemmin törmännyt. Siellä nimittäin hengaili sellaisia n. 13-vuotiaita tyttöjä ja poikia käsikädessä valkkaamassa kivoja hepeneitä pariskunnan tyttöselle. Ihan oikeesti, siinä vaiheessa mulla iski joku totaalinen siveyspoliisi/olenjotosivanha-vaihde silmään ja hyvä etten menny ripittämään niitä lapsia siitä, että tuon ikäisenä pitäisi tehdä vielä ihan jotain muuta.
Itse olin nimittäin 15-v kun sain ensimmäiset oikeat rintsikat. Siihen asti oli kuljettu jossain Löytötexin puuvillavirityksissä (joita nykyään kai käyttää jo suunnilleen joka toinen 9-vuotias). Eipä siinä mitään, varsinaista tarvetta rintaliiveille ei ollut siihen mennessä ollutkaan eikä niitä todellakaan hankittu sitä silmällä pitäen, että joku poika (hyi!) pääsisi niitä katselemaan. Toista se on nykyään. Kehitys kehittyy. Tissit kehittyvät. Aikanaan asuin Kangasalla kämpässä, jonka takapihalta kulki yläastelaisten suunnistusreitti. Ja silloin niitä tiukoissa t-paidoissa kirmailevia tyttölapsia katsellessani tajusin, että nykyään niille rintsikoille todella on tarvetta jo yläasteella. (By the way: Mistä sellaiset tissit saa tilattua?)
Mutta se, että niitä rintsikoita ja stringejä käydään ton ikäisenä ostelemassa jo poikaystävän kanssa, niin jotenkin mun mielestä ollaan menty vähän asioiden edelle. Onko se nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, että ensimmäisen poikakaverin kanssa päädytään pelehtimään vällyjen väliin? Minkälaisessa maailmassa nykyajan teinit elävät? Ei mulla ole enää hajuakaan, oon ihan liian vanha.

Aikanaan olin sijaisena yhdellä yläasteella. Olin silloin parikymppinen opeopiskelija ja yhden fysiikantunnin ajan jouduin vastailemaan 8-luokkalaisten kysymyksiin seurustelusta ja seksistä. Ehkä he halusivat vaan muiluttaa huomion pois fysiikasta, mene ja tiedä, mutta itselleni ainakin jäi olo, että heillä oli mieletön tarve päästä puhumaan ja kyselemään tästä aihepiiristä joltain muulta kuin omalta äidiltä tai luokanvalvojalta. Yritin siinä sitten vastailla ja vakuutella parhaani mukaan, että elämä ei ole ohi, jos ei ole menettänyt neitsyyttään vielä 14-vuotiaana. Että aikaa kyllä on! Miehiä tulee ja miehiä menee!
En tiedä, millaista valistusta tästä aiheesta jaetaan esim. rippileireillä. Että elääkö seurakunta vieläkin sellaisessa ”tosirakkaus odottaa”-pumpulissa, eikä tarjoa nuorille muuta vaihtoehtoa. Oma message-osastoni kuuluisi ainakin, että tosirakkauteen asti ei tarvitse odottaa, mutta ei sitä pimpsaa heti ensimmäiselle vastaantulijallekaan tarvitse jakaa.

Ei käy kateeksi nykypäivän teinejä, ei todellakaan! Ei senkään perusteella, millaista maailmankuvaa me aikuiset syydämme ulos lehtien palstoilla (ja näissä blogeissa jne). Mulle tuli pieni tilauspätkä MeNaiset-lehteä. Yhdessä numerossa parikymppinen nainen kertoi harrastaneensa seksiä yli sadan miehen kanssa. Seuraavassa numerossa nelikymppinen pariskunta kertoi, kuinka parisuhde piristyi huomattavasti, kun he alkoivat etsiä netistä seuraa säännöllisiin kimppakiva-sessioihin.
Että tällainen tämä nykymaailma on. Voi että miten kiltiltä ja tiukkapipoiselta sitä saattaa itsensä tunteakaan.
Pelottavaa on tietysti se, että nämä naistenlehdet päätyvät usein äipän postipinosta myös perheen teinien käsiin. Kun ennen näistä lehdistä (ennen=kun mä olin nuori) luettiin Tanja Vienosen häistä, niin nykyään niistä saa kätevästi toimintaohjeet tulevaan seurustelukäyttäytymiseen. Ja ohjehan on typistetysti: ole kaikkien kanssa kaikkialla kaiken aikaa.

Palatakseni takaisin vielä alussa olevaan alusvaateteemaan. Eilen selailin Elloksen kuvastoa. Sen alusvaatesivuja. Taas yksi asia, joka sai meikkiksen haukkomaan henkeä. Nämä muotoilevat alusvaatteet. Että sellaisiakin pitää nyt olla. Ei riitä pelkät push upit yläpäässä. Ei, nykyään alusvaatteen pitää litistää ja latistaa yhdestä kohdasta, kohottaa toisesta ja häivyttää kolmannesta. Mallia ja kuosia löytyy. Eniten mua ärsyttää näissä miracle-alusvaatteissa se, että niiden avullahan suorastaan kusetetaan miehiä. Että mitä sä siinä vaiheessa sitten selität, kun riisut työllä ja tuskalla makuuhuoneessa sellaisen nakkimakkarankuoren päältäsi ja kaikki liha pääsee vapaaksi?!? Kertokaa mulle, pliis!
Sitä paitsi, kuvitelkaa mut ahdettuna tohon kuvassa olevaan gepardi-slimmeriin. Tai sittenki, ei, älkää kuvitelko!

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Rinta kaarella kohti siveellistä viikonloppua!

2 kommenttia artikkeliin “Puntari: Asiaa alusvaatteista ja teineistä”
  1. avatar atk 00 sanoo:

    kauhea tuo sun h&m kokemus..! Että 13vuotiaat siellä valkkaa pitsikalsareita poikien kanssa, ei olis kiire.. 🙁
    Valistusta on ihan liian vähän.
    Seurakuntien sanoma oli ainakin mun riparilla edelleen se, että odottakaa vaan avioon asti.. Thats it. Ei mitään ehkäisystä, ei mitään sanottu.
    Ja yläasteen valistuksesta ei oo mtn muistikuvia, että tosi tarpeeseen sultakin taidettiin kysellä. Ne ajatteli että oot luotettavan näköinen, että kertoisit oikeita asioita.
    🙂

  2. avatar Kyllikit sanoo:

    Tässäkin asiassa voi sit miettiä tota edellistä otsikkoa, kissa vai lehmä…. 😉

    Kyllä ennen oli kaikki niin paljon paremmin. Pitäs varmaan muuttaa Ruotsiin, koska siellä on kaikki paljon paremmin kuin täällä. Jos Helenamummua on uskominen.

    H

Jätä kommentti