Puntari: Ei mikään oo niin ihanaa…

…kuin kulkea öisiä katuja

kevätaikaan

kun maa alkaa tuoksua…

 

Ei voi mitään, mutta mulle Tommi Läntisen Kevät ja minä on se yksi ja ainoa oikea kevätbiisi. Se, joka saa hymyn korviin ja sydämen pamppailemaan riemusta: taas yksi synkkä ja kylmä talvi selätetty ja valo alkaa voittaa.

Biisiin liittyy toki paljon kivoja muistoja. Muistan kuinka minä ja Hanna laulettiin sitä Lahdessa klo 3 yöllä, kun käveltiin (hiukan jatkoille venyneistä) iltariennoista kohti kotia. Mulla oli päällä mun kobrahousut (jotka löytyy vieläkin vintistä ja joihin en todellakaan enää mahdu!) ja oltiin nuoria ja nättejä ja onnellisia. Elämä edessä, Lahden yö takana. Lumet oli just sulaneet, yö ei ollut enää säkkipimeä, vaan siinä oli jo aavistus seuraavan aamun valosta. Tulevaisuus oli täynnä määrittelemättömiä valintoja ja lukuisia mielenkiintoisia ovia. Oi niitä aikoja!!!

Yleensä keväällä ahdistun ja nytkin oon pelännyt sitä kurjaa tunnetta saapuvaksi. Toisaalta viime keväänä ahdistus jäi väliin, kun oltiin kevät reissussa. Eihän siellä Nizzan maisemissa yksinkertaisesti voinut ahdistua. Sen reissun jälkeen aloin ymmärtää Suomen itsemurhatilastojakin. Jos meillä menee huonosti meillä MENEE huonosti: oloa ei ainakaan helpota puolen metrin hanki, nurkan takana vaaniva ainainen pimeys, taivaalta satava räntä ja nalkuttava puoliso.

Mitä ranskalaisilla sitten on? Vaikka menisi huonosti, heillä on aina aurinko, heillä on meri ja vuoret, laventelipellot, jumalaiset leivonnaiset, halpa viini ja kylän bistro, jonne voi vetäytyä nalkuttavan akan ulottumattomiin. Papparaiset pelaavat petanquee ja viheltelevät ohi lenkkeileville nuorehkoille naisihmisille ja teinit lojuvat toistensa sylissä puistoissa.

Tähän ei voi muuta kuin todeta entisen köksämaikkani Maijan sanat: Elämä on epäreilua!

 

 

 

 

Ihanaahan se on, ettei ahdista. Tänäänkin käänsin nokan kohti aurinkoa ja seisoin pihalla ajattelematta sen kummemmin mitään. Lupasin itselleni, että en stressaa ensi syksyn työkuvioista enkä mistään. Otan vastaan sen mitä tulee. Ja aina silloin, kun alkaa oikein ketuttaa, voin muistuttaa itseäni yhdestä asiasta: Kesällä pääsen taas hetkeksi meren, vuorten, viiniköynnösten ja laventelipeltojen äärelle.

Elämä ei ole hassumpaa!

Jätä kommentti