Halkomäki: Suloisessa Suomessamme…

…vastaleikatun nurmikon tuoksu, raikas hiljalleen ripsova sade, ulko-ovella mustaherukkamehun makeus vastassa.  Kotona. Ihanaa. I-ha-naa. Ihanaa Suomi. Ihanaa viileys. Ihanaa sade. Ihanaa raikas juomavesi. Ihanaa uudet perunat.  Ihanaa oma sänky.   Ihanaa rikkaruohoittunut kasv Lisää

Puntari: Eipäs, juupas, eipäs

Tässä muutaman päivän sisällä olen ehtinyt olla työtön, työllistetty ja nyt sitten kotiäiti.Episodi lähti liikkeelle eilen, kun erään lähistöllä olevan koulun rehtori soitti paniikissa ja pyysi vuorotteluvapaan sijaiseksi (kesän alussa valittu sijainen oli perunut viime tipassa). Lupasin miettiä asi Lisää

Puntari: Pyöräillen mökkitiellä

Eilen päätin kuntoilla sen verran, että pyöräilin meiltä mökille Vehkajärvelle, 17 km. Tahkon 60 kilometrin urakoinnin jälkeen olen ollut pyöräilyn suhteen pienessä henkisessä kuopassa. Pyöräiltyä on toki tullut, mutta ei kisaa edeltävien viikkojen tahtiin. (Pälkäneellä käytiin miehen kanssa viikko Lisää

Puntari: Kesäviikon tapahtumia

Ennen oli pyörät rautaa….Nykyään vaan jotain erikoiskevyttä alumiinia. Eikä se kestä! Kisakiree Giant Anthem nitkahti Kuhmalahden poluilla. Iskä ja Sakke ja julmettu valu-urakka mökillä. Valmista tuli, muuraushommat edessä. Rantajatseilla kotirannassa Siuronsalmen uit Lisää

Puntari: Pari blogivinkkiä

Sadepäivinä voi käydä lukemassa YLE-urheilun sivuilla muutamaa kivaa suunnistus- ja maastopyöräilyblogia, jotka löysin ihan sattumalta, eli siis Rastipisteessä ja Polku Lontooseen Blogeissa seurataa oman lajinsa huippujen elämää ja valmistautumista kilpailuihin. Ehkä tulevaisuudessa meidänk Lisää

Puntari: Tour de France

Ranskassa on käynnissä tällä hetkellä kohtalaisen suuri urheilutapahtuma Tour de France. Siellä trikoopukuiset miehet ottavat toisistaan polkupyörälemällä mittaa Ranskan serpentiiniteillä. Viime kesänä näin tämän kuvassa olevan taulun Kuhmalahden Taidepappilan kesänäyttelyssä (jonne olen tänä Lisää

Kyllikit maailmalla: Hikeä ja kyyneleitä Tahko MTB:ssä

Nyt on kotiuduttu Savon sydämestä, Nilsiän Tahkovuorelta. Kisaraporttia siis pukkaa.Teksti: TiinaKuvat: Hanna Perjantaina helteisen loma-asuntomessupäivän (rapsaa tulossa myöhemmin) jälkeen ajelimme Tahkolle. Illalla käväisimme kisakeskuksessa ihmettelemässä pyöräilymaailman uusia tuulia, hakemassa Lisää

Puntari: Askeleita kohti aattoa

 Huomenna kirmataan kohti savusaunaa!  Tänään olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuurata pirttiä juhannuskuntoon, mutta niin vei harrastukset voiton siivoamiselta. Lähdettiin heti aamulla Kangasalle ja tehtiin maastopyörälenkki upeissa harjumaastoissa. Ajoitus oli hyvä, sillä sade alk Lisää

Puntari: A niin kuin aloittaja

Eilen iltarastien jälkeen pidettiin Kuhmalahden Kisan virallinen Jukola-palaveri. Eli siis seisoskelimme hikisinä hyttysparvessa Laipan erämaassa ja mietimme, kuka ottaa Venlojen viestissä minkäkin osuuden.Tilanne on kiperä, sillä avausosuuden aina upeasti hoitanut Pia on polvivaivainen, eikä u Lisää

Puntari: Kisapäivitys

Tunnelma kisan jälkeen: helpottunut, väsynyt, pettynyt, iloinen, nälkäinen ja kurainen. Pikainen kisapäivitys tältä päivältä:Aamulla tuli vettä kuin Esterin peestä ja näytti aika pahalta. Vartti ennen starttipyssyn pamahdusta taivas selkeni. Aurinkokin tuli esiin. Reitti oli märkä, liukas j Lisää