On ihanaa palata arkeen. Herätä ennen seitsemää, kun on vielä pimeää. Pukea oikeat vaatteet ylleen heti kun on noussut, eikä hiipparoida pyjamassa puoli yhteentoista. Aloittaa työt, herätellä lapset hoitolasten kavereiksi ja aloittaa normaalien arkiaskareien tekeminen. Aamupalaa pöytään, tiskikoneen tyhjennys, päiväruuan suunnittelu, ulkoilu, reissu postilaatikolle, päiväkahvit, leivonta, välipala, ulkoilu, liikuntaharrastus ja ilta kotosalla.

Ilman pyhiä arki ei olisi yhtä juhlaa.

Kuvat satunnaisia otoksia tästä ihan tavallisesta päivästä.

Niin se sitten hujahti ohi, tuo vuosi 2012. Tuntuu siltä, että se meni tosiaan vilauksessa ohi. Justiinsahan hoitolapset aloitti meillä, sitten oli kevät, kesä ja syksy.
On kai ollut niin paljon tekemistä, että aika on edennyt sukkelaan. Viikot rytmittyy työn ja harrastusten mukaan. Luppoaikaakin onneksi on, ja sitä on opetellut ottamaan ja järjestämään entistä enemmän.

Viime vuoden isoin projekti oli ehdottomasti saattaa kesämökkiprojekti valmiiksi. S teki siellä valtavan urakan, mekin yritettiin auttaa parhaamme mukaan. Tai ainakin pysyttiin tarvittaessa pois tieltä.
Syksyllä oli niiiiin hyvä fiilis päästä valmiista mökistä nauttimaan. Ja siitä tuli just sellainen kuin pitikin, edelleen pieni ja kodikas, vain vähän lisätilaa yöpymiseen ja elämiseen. Ei ökyä.

 

Mun mielestä tää vuosi parani loppua kohti. Olin jotenkin hukassa itseni kanssa alkuvuodesta, vielä kesälläkin. Kesän lopussa alkoi mennä henkisesti kevyemmin, monta asiaa selkis. Syksy ja alkutalvi on ollut sellaista mukavaa ja korvaamatonta perheaikaa, jota olin kaivannu. Ja perheajan lisäksi parisuhdeaikaa ja aikaa ihan yksinkin. Balanssi tuntuu löytyvän hitaasti mutta varmasti.
Maailman paras mies ja ihanimmat lapset asuu mun kanssa saman katon alla. Heistä olen kyllä niin kiitollinen.

Hyvillä fiiliksillä lähden tätä vuotta tallustamaan. Suunnitelmia on olemassa monenlaisia, muutoksen tuulet tulevat täällä blogissakin varmasti näkymään. Niistä lisää sitten, kun aika on kypsä.

Hyvää vuotta 2013 kaikille Puntarin touhuja seuranneille!

 

 

Myönnän olevani pahemman luokan wannabe. Wannabe-lappilainen.
Yksi tärkeä paikka sielulleni on Äkäslompolon jäällä. Hiihtelen joka lomalla sinne, seison suksineni siellä jäällä ja katselen. Tunturit ympärillä, tykkylumiset kuuset ja Lapin luonto. Keväällä loppumaton valo ja aurinko. Siellä mulla on aina sellainen ”kotona” olotila.

Nykyään Lappi onkin mulle toinen koti. Paikka, jossa on jotenkin selittämättömän kiva olla. Koko perhe viihtyy siellä. Toinen lapsi tainnut saada siellä alkunsakin. Jos olis tullut poika, nimeksi olis tullut Raimo-Pallas.

Joululomaankin liittyi paljon odotuksia. Kaikki ne täyttyivät ja vähän enemmänkin. Jouluaaton murtsikka- ja laskettelureissut, joulusauna, kynttilöin valaistu Äkäslompolo, jäälyhdyt mökkien pihassa. Kunnon pakkanen ja kaunis kuutamo. Omassa loma-asunnossa rauha ja hiljaisuus, aamukahvi takkatulen loisteessa lehtiä lueskellen. Ympärillä rakkaat ihmiset.

Vaikka kiva oli palata kotiinkin, jokin osa musta jäi taas Lappiin. Sinne on helppo mennä takaisin.

Ai niin. Keino on saamea. Se tarkoittaa tietä tai polkua.

 

Terskut vaan täältä Lapista! Ollaan vietetty kulunut viikko mukavan jouluisissa tunnelmissa. Lähtöä varjosti järkky oksetauti, jonka kourissa minä ja likat oltiin vielä perjantaina, mutta onneksi matkustuspäivä lauantai oli jo ihan OK.

Jouluateria nautittiin rennoissa tunnelmissa Äkäshotellilla, missä vieraili myös Joulupukki. Ruoka oli hyvää, kotiäiti onnellinen päästessään valmiiseen pöytään ja tytöt iloisia pukin nähdessään ja Maire intoutui pukkia kovasti jututtamaan ja halailemaan. Ruokailun aikana tontut olivat toimittaneet paketit meidän mökkiin. Ihania lahjoja kaikille!

Tiistaina tunsin oloni jo sen verran voimaantuneeksi, että tein talven ekan hiihtolenkin. Suksi ei luistanut ja nainen oli löysä, mutta oli silti ihan kivaa. Pakkasta oli -23 lähtiessäni, ja kiristyi koko ajan. Eilen hiihtely jatkui ja tänään liikuttiin juoksulenkin merkeissä ympäri Kaulavaaraa.

Mukavaa on ollut, kirjoja luettu, hyvin syöty ja ulkoilusta nautittu. Tuntunut siis ihan lomalta!

 

 

 

Maitolaituri hiljenee nyt tuttuun tapaansa Joulun viettoon. Kinkku on paistettu ja jouluruokasuosikit valmiina odottamassa nälkäisiä suita. Lumi maassa, pakkanen paukkuu kolmessakymmenessä ja ipanat jännittävät joulupukkia niin että happi loppuu ja heikottaa. Rauhaisissa joulutunnelmissa lähetämme hyvän joulun toivotukset kaikille plokimme lukijoille. Ottakaa rennosti ja nauttikaa herkuista, läheisistä ja ulkoilmasta!

 

Nähdään taas kunhan näistä sokerihöyryistä selvitään!!!

 

Kuva Kuhmalahden Joulutorilta 2012

 

Perjantaina lastatessani väsyneitä lapsia autoon ja neuvoessani S:lle, mitä kaikkea kamaa sinne autoon täytyy lasten lisäksi lastata, mietin onko tässä mitään järkeä?! Oli sellainen itsetutkiskelun paikka.
Me oltiin lähdössä Suojalle järjestelemään Joulutoria. Tää oli nyt neljäs Joulutori, joka Kuhmalahdella järjestettiin. Joka vuosi mä olen lastannut pakettiauton täyteen kamaa (ja väsyneitä lapsia) ja viettänyt iltaa järjestelytouhuissa pelipaikalla. On ollut kiire ja väsy ja stressi ja silti sellainen olo, että tää on kivaa.
Samaan aikaan jossain muualla joku onnellinen makaa sohvalla, kuuntelee joululauluja ja juo glögiä. Rauhassa. Ilman kiirettä. Se joku voisin olla minäkin.

Mutta… mä olen todennut, että kuulun varmaan siihen ihmisrotuun jonka on pakko hössöttää. Olla mukana järjestelemässä ja tekemässä, pistämässä nenääni joka asiaan. Että en vaan osaa olla ja ottaa relax. Oon kyllä yrittänyt, viime vuonnakin Joulutorin jälkeen sanoin, että ens vuonna en sitten järjestä tätä yhtään. Ja siinä sitä sitten taas oltiin: lokakuusta asti puhelimessa ottamassa vastaan pöytävarauksia ja tekemässä suunnitelmia tilojen ja muiden järjestelyiden suhteen.
ONNEKSI meitä on muitakin hössähtäneitä. Pari puhelinsoittoa tai sähköpostia, ja lauma kahjoja akkoja on koolla. Juttu lentää. Joulutoria suunnitellessa aletaankin yhtäkkiä visioita täydenkuuntapahtumaa kotiseutumuseolle. Sitten taas nauretaan niin, että on melkein pissat housussa.
Eihän tätä muuten tekisikään, jos se ei oikeasti ja pohjimmiltaan olisi hauskaa. Ja ellei sillä tuottaisi iloa muillekin.
Ja mitä tuohon ”puuhailevaan ihmisrotuun” tulee, niin teinpä eilen Joulutorilla havainnon, että samat tietyt ihmiset näissä tapahtumissakin pyörii aina hommissa. Kutovat, nitovat, leikkaavat, liimaavat, hankkivat arpajaispalkintoja, vääntävät pullaa ja kääntävät makkaraa grillissä.
Saiskohan tätä sairautta vastaan terkkarilta ensi jouluksi jonkun rokotuksen?
Ottajia voisi olla muitakin kuin minä.

 

 

Huomenna lauantaina järjestetään Kuhmalahden Suojalla perinteinen Joulutori. Me Kyllikit ollaan oltu mukana Joulutoritohinoissa sen historian alusta asti. Niin lämminhenkistä ja mukavaa tapahtumaa saa hakea, vaikka kivoja joulumyyjäisiä ym. lähiseudulla ahkerasti järjestetään, Aitoossakin harmi kyllä juuri samana päivänä. Sekä myyjiä että asiakkaita on aina ollut liikekannalla reilusti ja kauppa käy hyvin. Tänä vuonna jännitysmomenttina on uusi paikka, sillä aikaisemmat joulutorit on järjestetty Kuhmalahden kotiseutumuseolla.

Vuosien saatossa me ollaan myyty kaikenlaisia käsitöitä; joulukoristeita, kransseja, lapasia, sukkia, kortteja ja tauluja. Leivonnaisista riävää ja siirappijoululimppua ollaan leivottu ja omenakanelihilloakin tehtiin joku vuosi, samoin nekkuja. Tänä vuonna meidän valikoima on taas vähän uudistunut ja mukana myyntitouhuissa häärivät nyt myös pikkukyllikit! Tässä hiukan kurkistusta myyntipöydän tarjontaan:

 

Perinteisiä huovutettuja lapasia löytyy monessa eri värissä ja mallissa…

…ja navetasta ulkoilemaan on lähtenyt lauma lehmiä, isoja ja pieniä…

 

JOULUTORILLA TAVATAAN!

Mulla on kauhea koirakuume. Silkkikorvainen Suomenajokoira pitäisi saada. Tai melkein mikä vaan koira! Kaipaan jänismetsälle, kaipaan metsää, kaipaan koiraa. Kaipaan sen lämmintä kuonoa ja tuhinaa sängyn jalkopäässä. Kaipaan sen jalkahien tuoksua ja tyytyväistä örinää mettäpäivän jälkeen. Kaipaan niitä silkkikorvia. Tosin pureskeltuja kenkiä en kaipaa, enkä pissalammikoita, saati öisiä ripulilenkkejä. Tai heinäoksennuksia matolla. Mutta koiraa kaipaan, ihan KAMALASTI!!!

Pikku-Kiiskille olen jutellut, että sitten kun se vähän tuosta kasvaa niin otetaan sellainen pikkuinen villakoira jos ei muuta karvakasaa saada hallituksessa läpi. Sieluni silmin näen jo naapurin Maijan vetämässä tuossa viereisellä pellolla muksuille jotain koirakoulua ja Kiiski pujottelee siellä keppejä sen meidän puudelin kanssa. Oih!
No, koiran puutetta paikkaamassa meillä on sellainen talutettava muovinen lehmä jostain 70-luvun lopulta. Ainoa pulma on vaan siinä, ettei Kiiski tahdo sitä talutella. Ei kiinnosta, ei huvita. Ei vaikka äippä kuinka ammuisi vieressä ja näyttäisi talutuksen mallia. Tänään kuitenkin tapahtui jotain edistyksellistä. Väänsin keittiössä perinteistä jauhelihakastiketta&perunoita -settiä ja Kiiski ronusi laatikoita tapansa mukaan. Yhtäkkiä kolina lakkasi ja huomasin pojan istuvan lattialla vanhan sauvasekottimeni vieressä. Ihastuksissaan taputteli ja silitteli sitä. Sitten nousi, otti johdon päästä pistokkeesta kiinni ja lähti vetämään perässään kohti eteistä. Meno tyssäsi kynnykseen. Kiiski palasi ja nosti kapistuksen kynnyksestä yli ja jatkoi matkaansa johto tiukassa otteessa. Kauhean kolinan piti mennessään. Kolme kertaa kiersi talon ympäri ja nosti jokaisella kierroksella kolmen kynnyksen yli. Välillä kyykistyi taputtelemaan ja ihastelemaan ja taas matka jatkui.
No hei, ihan koiranomistaja-ainesta! Kun nyt pari vuotta harjoittelee tuossa sauvasekottimella niin sitten voidaan laittaa  koirahakemus vetämään. Sen ekan koiran nimeksi tulee varmaan Braun. Vaikka se onkin vähän vaikea lausua. Kotoisasti ehkä ihan vaan Rauni.

Kuhmalahden luontopainotteinen päiväkoti piti tänään joulujuhlat. Kurjet, Joutsenet ja Kotkat kokoontuivat päiväkodin pihapiiriin talvisessa tunnelmassa. Lunta satoi taivaan täydeltä, pieni pakkanen kipristi nenänpäätä ja päiväkotiväki oli koristellut pihan lyhdyillä. Olipa kuistilla joulukuusikin hienoine huopakoristeineen ja kynttilöineen.
Ensin nautittiin lasten reippaista lauluesityksistä. Joululaulujen lisäksi ohjelmistoon oli otettu ”Vain elämää”-sarjan innoittamana Puhelinlangat laulaa, jota päiväkodin lapset olivat kuulemma laulaneet kolme viikkoa putkeen ohjelman esityksen jälkeen. Aivan ihana show!
Sitten juotiin lämpimät glögit, syötiin piparit ja leikittiin lumessa.
Mahtava juhlimismuoto, kun ei tarvinnut hiki hatussa silittää juhlavaatteita ja etsiä ehjiä sukkahousuja, vaan saattoi pukea päälleen toppavaatteet ja sulloa sekaisen tukan pipon sisään.
Lähtiessä lapset saivat vielä joulupussit, joiden sisältä paljastui ihanan perinteinen kokonaisuus: rusinoita, omena, pipari ja karkkia. Tulipa ihan omat lapsuusmuistot mieleen, kun juuri tuollaiset pussit Aitoon koulun keittäjä meille oli aina tehnyt.

Tykkään muistaa kerhontätejä ja muita meidän perheelle tärkeitä ihmisiä joulun aikaan. Jollain ihan pienellä muistamisella osoittaa, että sinua tarvitaan. Voisihan sen tietysti ihan sanoakin, ja useammin kuin vain jouluisin. Kiitosta ei kai suomalainen ikinä liikaa anna eikä saa.

No, joka tapauksessa aloitan joululahjavalmistelut aina hyvissä ajoin, yleensä syksyllä. Omenoiden kypsyttyä keittelen muutaman kattilallisen omenahilloa, jotka purkitan pilttipurkkeihin.
Samaan aikaan, kun kynttilöiden parissa tunnelmointi alkaa, alan laittaa sivuun ”kynttiläjätettä” eli niitä pieniä pätkiä, joita jää yli kynttilän palaessa loppuun.
Näistä omista ja äitini keräämistä pätkistä teen sitten kotona uusia kynttilöitä. Sydänlangan oon tilannut joskus muutama vuosi sitten Sinellin nettikaupasta ja kerästä on riittänyt ja riittänyt. Siitä on aikanaan tehty koululla oppilaiden kanssa kynttilöitä ja kotonakin useampi, mutta yhä vaan lankaa riittää. Mulla on tuollaista paksumpaa lankaa, jonka ympärille tehdään isoja kynttilöitä. Pienempiin käytetään ohuempaa.
Lauantaina virittelin vehkeet keittiöön ja aloitin kynttilätehtailun kahden innokkaan apulaisen kanssa. Oikeasti tämä ei ole tulikuuman steariinin vuoksi mitään pikkulasten hommaa, ja omatkin muksut oli lähinnä projektin taiteellisia johtajia ja saivat päättää, millaisiin purkkeihin kynttilä tehdään.

Kynttilät kannattaa valaa sellaisiin purkkeihin, jotka on helppo repiä pois jähmettyneen kynttilän ympäriltä. Maitopurkki on aivan loistava vaihtoehto, myös viili- ja jugurttipurkit ja muut revittävissä olevat muovit toimivat.
Valuvaiheessa, kun vanhoja kynttilänjämiä sulattaa kattilassa, täytyy pitää huolta paloturvallisuudesta. Kansi tai sammutuspeite käden ulottuville ja hätänumero kännykän pikavalikkoon 😉
Monivärisiä kynttilöitä saa, kun malttaa odottaa edellisen värikerroksen hyytymistä  ennen uuden lisäämistä.

Näitä kynttilöitä ja omenahillopurkkeja me sitten kietaistaan lahjakääreisiin ja viedään lasten kanssa joulumuistamisina. Helppoa, halpaa ja ekologista.