Kuhmalahdella järjestettävään Joulutori-tapahtumaan pyydettiin muutama vuosi sitten ihmisiä piirtämään ja kirjoittamaan joulumuistoja. Kuvat ja tarinat laitettiin sitten esille Joulutorin ajaksi, jotta ihmiset pääsivät niihin tutustumaan.

Itse kirjoittelin ikimuistoisista jouluvalmisteluista seuraavaan tapaan:

Jouluvalmisteluja 2008

Olen aina ollut jouluihminen. Lapsuudessani joulu alkoi aatonaattona siitä, kun punaiset pahvitontut teipattiin kiinni eteisen lasioveen ja punainen karvalankamatto tuotiin varastosta olohuoneen lattialle. Siinä matolla minä ja siskoni sitten telmimme onnellisina. Aatonaaton rituaaleihin lapsuudenkodissa kuului myös valojen laittaminen joulukuuseen – koristeet kuusi sai vasta aattoaamuna.
Se tunne, joka minulla oli sydämessä jokainen aatonaattoilta, kun koti oli puhdas, koristeet paikoillaan eri puolilla taloa ja punainen matto olohuoneen lattialla, se toi joulun!

Lähes kolme vuotta sitten odotin toista lastani. Laskettu aika oli niinkin upeaan aikaan kuin 25.12. eli joulupäivänä. Esikoinen oli tuolloin 1,5 vuotias ja ymmärsi jo jotain joulusta. Aatonaattona valmistelimme kaksistaan kotia joulukuntoon, kun mies oli tuolloin töissä. Yhdessä pilkoimme porkkanat, punajuuret ja suolakurkut rosolliin, levittelimme koristeita ja kannoimme puita. Pidin silloinkin tärkeänä, että ennen aattoa koti on puhdas ja siivottu. Niinpä saatuani viimeiset jouluruoat tehtyä ja esikoisen nukkumaan, tartuin moppiin ja aloitin lattioiden pesun. Kävi kuitenkin niin, että aikaisemmalta saunanpesureissulta moppivarteen jäänyt harja ei ottanut irrotakseen – ei vaikka mitä konsteja yritti. Jos kello olisi ollut vähän vähemmän, olisin varmasti soittanut miesapua naapurista, mutta nyt piti selvitä omillaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskea vesi ämpäriin ja aloittaa lattioiden peseminen ”perinteisellä” menetelmällä.
Niinpä minä ja jo muhkeassa kunnossa oleva vatsani aloitimme urakan. Sen verran homma tuntui raskaalta ja polvet olivat kovilla, että loppujen lopuksi pesin vain keittiön lattian ja ruokasalista pöydän alusen. Muu talo sai jäädä imuroinnin varaan.
Mutta urakan jälkeen saatoin tyytyväisenä kellahtaa sänkyyn puhtaisiin lakanoihin tietäen, että aattoaamuna herään siistiin ja puhtaaseen kotiin!

Tuo joulu on jäänyt viime aikaisista erityisesti mieleen tietysti siksikin, että vartoilimme mahdollista sairaalaan lähtemistä odottavin mielin. Saimme kuitenkin juhlia rauhassa joulun pyhät, ja vielä uuden vuoden ja loppiaisenkin. Pieni tyttö syntyi maailmaan jalat tukevasti uuden vuoden puolella 9.1.2009.

Tiina (vuonna 2011) 

Jälkikäteen on monesti tullut mieleen, että jouluista ei jää parhaiten mieleen ne täydellisyyttä hipovat hetket, vaan ne vähän erilaiset, kun kaikki ei ole mennyt ihan kuin Strömsöössä!

Kyllikkien taannoisessa marraskalenterissa vuonna 2011 esiteltiin tämä taiteellinen jouluruokapläjäys. Koska sen katsominen naurattaa mua edelleen, katson parhaimmaksi julkaista sen uudelleen myös joulukalenterissamme! Ei kannattane vetää kikhernettä nenään vaikka ei ihan huumorintajut kohtaisikaan…

 

Luukku 12 on siis kierrätetty!

Lähestyvää joulua voi lähestyä hyvin monella tapaa. Eikä ruoka ole niistä huonoin. Tässä yhdistetty ruoka&askarteluvinkki hulvattomasta Paskamutsin plokista. Takuuvarma piristys jos huumorintajua riittää!!! Tosikot älkööt vaivautuko…

Paskamutsin plokin löydät TÄÄLTÄ.

 

 Joulu seimi kuva-elma

Nyt kun kaikki pipar kakku talot ja sen sellaiset on ihan passe ja viime sesonkia, kun pitää karpata ja vähetään hiili hydraatteja ja jalanjälkeä niin tässä olisi tällainen ravitsemuksellisesti parempi joulu tunnelman tekijä. Proteiini pitoinen joulu kuvaelma, eikä mitään turhia hiiliä. Ellei pala karrelle.

Resepti: ihan oman maun mukaan muovaillaan nakeista ja lihasta seimi, jeesus vauvat sun muut ja laitetaan ne riisien päälle vuokaan. Paistetaan uunissa kunnes ei ole mustaa vaan kypsää.

 

Kuva ja teksti: Paskamutsin plokista

Tänä jouluna päiväkodin ja kerhojen tädit saavat meidän lapsilta jotain helposti hävitettävää ja kuitenkin itse tehtyä. Takavuosina on viety omenahilloa tai suklaata, mutta nyt kääräistään paketteihin kynttilät, jotka valmistuivat viime viikonloppuna kotipäivän ohessa. Steariiniklimpit sulivat puuhellalla kattilassa ja kerroskynttilöitä kiikutettiin välillä ulos jähmettymään ennen uuden värikerroksen lisäämistä. Vuoden aikana kerätyt kynttiläjämät muuttivat muotoaan viili-, rahka- ja maitopurkkien muotoisiksi.

Lopputuloksen näkeminen on aina yhtä jännittävä hetki!

Kynttilöiden valmistamiseen tarvitset:

Kynttilän jämiä

pari kattilaa

siivilä

tyhjiä maito-, viili-, tai jugurttipurkkeja

sydänlankaa (saa esim. Sinooperista)

Lajittele kynttilän jämät värien mukaan. (Jos laittaa kaikki värit kerralla sulamaan, tulos on likainen ruskea.) Sulata kynttilän jämät kattilassa. Varaa viereen sammutuspeite ja kattilankansi mahdollisia sammutustöitä varten! Siivilöi sulaneesta massasta vanhat sydänlangat ja muut roskat pois. Kaada puhdas massa purkkiin, johon olet viritellyt sydänlangan. Anna jäähtyä. Jos haluat tehdä raitakynttilöitä, edellisen kerroksen on ehdittävä jähmettyä ennen seuraavan kerroksen lisäämistä (ulkona jähmettyy nopeasti). Kun valmis kynttilä on kunnolla jähmettynyt, revi purkki pois ympäriltä ja leikkaa sydänlanka n. sentin mittaiseksi.

 

Pukki meni tonne!

 

Kaksi viikkoa jouluun!

Joka vuosi olen päättänyt, että TÄNÄ VUONNA minä hoidan kaikki hommat ajoissa, laitan joulukoristeita heti joulukuun alussa, siivoilen pikkuhiljaa nurkkia, paketoin hankkimani lahjat persoonallisen kauniisti ja ajoissa, ostan kinkun vielä kun niitä jostain saa, askartelen kortteja, teen kivoja pikku paketteja ystäville ja naapurustoon, suunnittelen joulumenyyn, selailen reseptejä ja mietin mitä uutta tänä vuonna kokeilen, nautin joulunkuun ihanasta tunnelmasta kynttilöiden ja hyvän lukemisen parissa. Jepujep. Tähän en ole vielä koskaan kyennyt.

Olen ostamassa kinkkua kahden hengen talouteen silloin, kun jäljellä on enää niitä yli kymmenen kilon mötköjä. Joulusiivous kutistuu viikkosiivoukseksi aatonaatton iltana kun kaikki leipomukset on tehty. Joulukoristeet kaivan kaapista esille siivoamisen jälkeen ja ripottelen ympäri taloa. Lahjojen paketointi alkaa talon koristelun jälkeen yöpuuhana, joskus sain kesken kaiken hirveän migreenikohtauksen ja kävin kuin taikaiskusta oksentamassa kerran, otin lääkkeen ja homma jatkui vähän pökkyröissä tunnelmissa.  Ja paketit luonnollisesti kääräistään pikapikaa Löytöteksin punaisiin tonttukuvioisiin tusinapapereihin ja laitetaan käherrysnauhat päälle. Tussilla nimi kylkeen. Joulukorttien askartelu on jäänyt ja varmaan kohta niiden lähettäminenkin. Joulupuhelu on mukavampi! Pipareita aion leipoa moneen otteeseen, mutta yleensä olen unohtanut kokonaan koko piparipuuhan. Joulun ruokalista on joka vuosi sama ja koska Tiina haluaa kylmäsavuporohyytelöä eikä sitä saa vaihtaa johonkin uuteen kokeiluun josta ei ole takuita. Ja mitään uutta en ehdi kokeilla kun kaiken kanssa tulee muutenkin kiire. Ja tästä voikin vetää johtopäätöksen, että se kirjan lukeminen kynttilänvalossa joulumusiikin soidessa on vain kaukainen haave…

Mutta tänä vuonna kaikki on toisin! Voiko ihminen todella kehittyä, vai mistä tämä oikein kertoo? Ensimmäisenä adventtina laitoin joulukynttilät senkin päälle ja olen polttanutkin niitä! Kerran luin illalla jotain lehteäkin olkkarissa! Joulukoristeet on kaivettu kaapista esiin, inventoitu ja laitettu jo kahtena adventtina jotain esillekin. Kuisti on siivottu ja pientä, todella pientä järkkäilyä tehty. Se ei tosin näy seuraavana päivänä yhtään missään, mutta mieltäni rauhoittaa se, että lapselle pieneksi jäänyt talvitakki on vaatekomerossa eikä roiku turhaan eteisen naulakossa, ja että piparimuottirasiasta on poistettu kaikki puhkiruostuneet kammotusyksilöt ja että yläkerrassa ei ole enää korvatulppia sängyn alla. Esimerkiksi. Joulun ruokalista on tehty, Tiina saa savuporohyytelöä ja minä teen itselleni marenkeja. Ehkä turhan eksoottista kinkun kanssa, mutta kokeillaan kahvipöytään. Olen myös vakaasti päättänyt leipoa joululimput kaikille lähisukulaisille, mausteetkin on jo ostettuna. Tein myös listan asioista, jotka pitää hoitaa ennen joulua. On mustaa valkoisella ja miehellekin jotain mitä lukea. Ettei se sukella aatonaattona iltaseitsemältä kotiin ja kysy ihan pokalla, niin että mitä täällä nyt olisi sitten tekemistä huomista varten.  Ja ennen kaikkea aion tänä vuonna muistaa ottaa jouluvihdan pakastimesta, kaksi vuottahan se vasta siellä on värjötellyt.
Kaiken tämän toistaiseksi onnistuneen joulukuufiilistelyn myötä toivon meille kaikille leppoisampaa tunnelmaa joulunaluspäiviin, vähemmän kiirettä ja kiristelyä, enemmän mukavaa yhdessäoloa mattopiiskan varressa ja piparipeltien ympärillä. Sitä joulumieltä jokaiseen päivään, ei vain aattoiltaan!

 

Kymppiluukussa pieni jouluruno. Viritellään hiukan tunnelmaa!

 

Tontuntöitä

Iloisesti, iloisesti

alkaa tontun joulupesti.

Kantapäissä siivet kilkkaa,

nyt me juostaan kiireenvilkkaa.

Tontuntöitä joulun alla:

toiveita on tulvimalla,

lumipilveen hukkuu katu,

joulu tulee niin kuin satu!

Tittamari Marttinen

 

 

Joulu on elokuvien kulta-aikaa. Mikä onkaan ihanampaa lomailua kuin kääriytyä vilttiin tai armaan kainaloon, syödä suklaata ja tuijottaa leffaa. Rötväilyyn kulminoituu koko joulun ihanuus!

Jouluaattona moni katselee televisiosta tutut lumiukkoanimaatiot ja joulupukit noitarumpuineen. Loistavia settejä toki nekin, mutta välillä sitä kaipaa elämäänsä vähän jännitystä.

Yksi suosikkielokuvani on ollut kautta aikojen Die Hard 2. Lentokentän jouluaikaan sijoittuva toimintapläjäys tarjoaa silmänruokaa Bruce Willisin muodossa, joka näyttelee vähän kyseenalaista mainetta kerännyttä kyttää. Tämä kyttä kuitenkin aistii, että kaikki ei ole kunnossa kun lentokenttä pimenee ja samaan aikaan jotain pahishuumepomoa ollaan tuomassa maihin. Kaiken kukkuraksi Brucen vaimo sattuu olemaan lentokoneessa ilmatilassa, eikä pääse laskeutumaan turvallisesti. Vihulaiset ovat lentokenttäpimennyksen lisäksi nimittäin kaapanneet koko lennonjohtotoiminnan ja manipuloivat koneiden korkeusmittareita.

Bruce juoksee sitten läpi lumi- ja lentokenttien, kaahailee kelkalla, ampuu, hyppii helikoptereista ja saa tietty vaan muutaman hassun naarmun. Romanttinen kliimaksi koetaan, kun B heiluu soihtujensa kanssa lentokentällä ja ohjastaa vaimonsa konetta maahan. On se äijä!!!

 

Virittäydy tunnelmaan trailerin muodossa tässä

Ps. Eikä elokuvaa huononna yhtään se, että ohjaaja on meidän oma Rennymme ja taustalla soi Sibelius.

Pps. Olisi ihan reilua, että Top Gunistakin päivitettäisiin joku Christmas edition. Siinä pojat voisi pelata sitä rantalenttistä ihan vaan (pelkät) tonttulakit päässä!

 

Huh, tässä ollaan pikkuhiljaa toivuttu Itsenäisyyspäivän hulinoista. Taas syötiin hyvin ja katseltiin Tampereen juhlia telkkarista, mukavalla tavalla erilainen juhla tänä vuonna! Arvokas ja hieno juhlapäivä sai kuitenkin aika irvokkaan kääntöpuolen Tampereen mellakoissa, tässä ollaankin porukalla mietitty että mitäköhän niidenkin ihmisten päässä liikkui? Mitä sellaisesta idioottitouhusta ihminen saa itselleen? Öööh…?

No, jos hajosivat ikkunat Tampereella niin sama oli meininki Halkomäessäkin,  kun kutsumaton vieras tunkeutui ikkunasta sisään.

Kahdeksas luukku sisältääkin pienen jännitysnäytelmän!

 

 

 

 

 

Itsenäisyyspäivänä puoliltapäivin Kyllikkien äitee-ihminen paukkasi eteiseen silmät suurina ja huusi: Hanna, teidän huvimajassa on joku lintu! Kerran, pari vuodessa joku talitintti tai punatulkku tunkeutuu sinne katon ilmanvaihtoputkesta, joten lintu huvimajassa ei varsinaisesti ole mikään iso asia. Huikkasin äiteelle takaisin, että jätä lähtiessäsi huvimajan ovi auki niin kyllä se sieltä tiensä ulos löytää.  Äiti huusi takaisin, ettei hän uskalla mennä, koska se on joku iso lintu, varmaan joku haukka, ja käy pian päälle. Ja se lentelee siellä ihan hulluna päin ikkunoita! Ja toden totta, katsoin keittiön ikkunasta huvimajaan ja jotain tummaa ja kummaa siellä liikkui. Miäs ilmoitti ettei hän sotkeudu tuollaisiin juttuihin. Eihän siinä sitten muuta kuin takki niskaan ja ulos. Äitee jäi turvapoteroonsa kuistille. Huvimajasta kuului julmettu rytke ja pauke, kun isokokoinen lintu sinkoili päättömästi päin ikkunoita, räpytti siipiään ja yritti ulos. Minut nähdessään vauhti vain kiihtyi.

Kanahaukka! (Jos se kuitenkaan jonkun mielestä ei ole kanahaukka, vaan esim. maakotka, niin pliis, ilmoitathan mulle…?)

Mitäs mä nyt teen?  Se oli taas jälleen kerran sarjassamme niitä tilanteita, joihin ei löydy vastausta Sudenpentujen käsikirjasta, eikä varmaan googlettamallakaan hakusanoina kanahaukka huvimajassa.

Siis meidän huvimajassa oli kanahaukka! Mitä hittoa? Se oli lentänyt sisälle huvimajaan oven pikkuisen ikkunaruudun läpi! Oliko se loukannut itsensä? Ikkunassa oli ainakin verta. Soitanko nyt Alangon Markulle että tulee katsomaan sen kunnon ja vie mennessään jos tarpeen? Isä ei ollut kotona, eikä naapurin miäskään sen paremmin, ei siis ketään kenen kanssa yrittää pyydystää sitä kiinni. Eikä sen paremmin mitään välinettä millä sitä pyydystää. Ja mähän en varsinaisesti ole mikään petolintupyydystäjä luonteeltani, kerran olen pidellyt pyörtynyttä punatulkkua kädessäni ja sekin jo oli itsessään aika jännää. Ratkaisu piti tehdä nopeasti, sillä lintu poukkoili sisällä voimainsa tunnossa ja oli vaarana, että se loukkaa itsensä vielä pahemmintai tulee ohuesta lasista pian pihalle. On se vaan aika häijyn näköinen lintu läheltä katsottuna, vähän sellainen gangsteri-lookki tyypillä! Hetken seurasin sen räpistelyä ja totesin, että ainakin siivet olivat ehjät ja tuntuivat toimivan normaalisti. Myös nokka näytti ehjältä ja suoralta. Jalassa oli rengas. Pikaisella aikataululla tein päätöksen, että koitan saada kaverin ulos lasikopista, koska se ei näyttänyt loukanneen itseään ainakaan pahemmin. Jos odottelisin tunninkin verran pelastuspartiota paikalle, saattaisi linnulta olla jo henki pois. Sitten vain huvimajan ovi auki ja minä kiersin sitä ulkopuolelta hiljaksiin ympäri samaa tahtia kun haukka sisällä räpiköi pitkin ikkunalaseja minua karkuun. Olihan se aika hurjan näköistä. Lopulta se saavutti oven ja älysi lähteä ulos. Ja millä vauhdilla! Se lähti kuin raketti ja katosi kuusikon siimekseen kuin nuoli. Huh!
Illalla mietiskelin vielä haukkaparkaa; mahtoiko sillä olla pää kipeä, mihinkähän se vähän verta vuotava haava oli tullut, kuinkahan se nyt pärjää, toivottavasti ei jäänyt lasinsiruja minnekään vaivaamaan. Olisiko sittenkin pitänyt soittaa Markulle? Tai kaimalleni Onkkaalaan? No, ratkaisu oli tehty ja sen kanssa piti elää. Seuraavana aamuna kävin katsomassa huvimajan oven särkynyttä ikkunaruutua ja ihmettelin mitä haukalla mahtoi olla mielessään kun niin pienestä raosta yritti lentää? Kyllikkien isä-ihminen poisti sirpaleet ja niittasi avoimen ruudun kohdalle Siwan muovikassin suojaksi. Kesällä odottaa siis ikkunaremontti!

Tänään joulukalenterin luukusta tupsahtaa ulos pienimuotoinen haaste. Toivottavasti eilinen itsenäisen Suomen juhlinta sujui hillitysti eikä tullut nautittua liikaa kuplajuomaa, sillä tämä haaste nostattaa hiukan sykettä.

Maalla aika käy helposti pitkäksi, kun ei ole kaikenmaailman elokuvia ja kulttuuririentoja, joilla täyttää iltansa. Ystävämme Anssi on ratkaissut oman tylsyytensä alkamalla järjestää erilaisia tempauksia. Mies häärää mukana Aitoon Kirkastusjuhlien organisaatiossa, järkkää polku- ja retrojuoksua, pitää Himokas hölkkääjä -blogiaan ja yrittää olla triathlonisti. Eikä siinä vielä kaikki, tänä syksynä Anssi sai vaimonsa Irman kanssa idean, että joulun aikaan Suomessa juostaan hyväntekeväisyyden merkeissä!
Pelastakaa Lapset innostui Anssin ja Irman ideasta ja niin sai alkunsa historian ensimmäinen Joulujuoksu. Ideana on, että juoksemalla voi lahjoittaa suomalaiselle lapselle päivän (tai useampia) tukiperheessä. Maksu ja ilmoittautuminen hoidetaan PeLan nettisivuilla www.pelastakaalapset.fi/joulujuoksu
Lenkille voi lähteä yksin tai porukalla. Täällä Kuhmalahdella paikallinen urheiluseura järjestää yhteislenkin huomenna kello 18. Jotta tempaus toisi mukavaa vipinää katukuvaan, kampajan henkeen kuuluu, että juoksijoita/kävelijöitä pyydetään pukeutumaan jouluiseen asuun (pukiksi, enkeliksi, poroksi, tontuksi tmv).

Mikä meitä Kyllikkejä joulujuoksussa sitten viehättää? Etenkin hankkeen kotimaisuus ja paikallisuus. Lisäksi tukiperhetoiminta on sydäntä lähellä, sillä Kyllikkien lapsuudenkoti tarjosi aikanaan viikonloppukodin eräälle vaikeassa elämäntilanteessa olevalle lapselle.

Kyllikit haastavatkin Joulujuoksuun mukaan:

a) Kaikki Tahko MTB:ssa maastopyöräänsä joskus ulkoiluttaneet

b) Venlat ja veljekset Jukolan viestistä

c) Kaikki Kyllikkien lukijat (vakituiset ja satunnaiset)

Nuttu niskaan ja baanalle!

Ratkiriemukasta itsenäisyyspäivää koko Suomen kansalle!!! Täksi päiväksi voi suositella lukuvinkeiksi mm. Tatun ja Patun Suomi -kirjaa, Heikki Hautalan upeita luontokuvakirjoja ja toki se Tuntematonkin täytyisi päivän aikana selata kannesta kanteen.

Itsenäisyyttä on oikeus ja velvollisuus juhlistaa. Meidän perheissä se merkitsee hyvää ruokaa, mukavaa seuraa ja kodin laittamista juhla-asuun.
Silloin, kun budjetti ei riitä massiivisiin koristeluihin, kannattaa hyödyntää kaappien kätköjä ja lapsityövoimaa. Metsästä haetut havut, kaapista löytynyt Aalto-vaasi, parit Iittalan kynttilänjalat ja lasten mehupilleihin askartelemat siniristiliput tuovat ripauksen juhlatunnelmaa ruokapöytään.

Hyvä Suomi!

Tämän päivän juhlan kunniaksi kalenterin luukusta pompsahtaa ehkä maailman paras jälkiruokaohje! Suussasulava lakkakermahyydyke on kaikkivoipaisen herkullisuutensa  lisäksi todella helppo ja nopea valmistaa. Ohje on peräisin Petri Kukkoselta, joka on toiminut kokkina mm. Suomen Yhdysvaltojen suurlähetystössä Washingtonissa, ja siellä tarjonnut tätä jälkiruokaa monille arvovieraille. Erityisesti Presidentti Martti Ahtisaari oli kovin tykästynyt tähän lakkaherkkuun ja pyytänyt saada toisenkin annoksen. Oivallinen jälkiruoka siis Itsenäisyyspäivän juhlapöytään! Liivatekammosta kärsiville vinkiksi, että tämän voi valmistaa ilman liivatetta kätevästi annosmaljoihin; juomalaseihin, jälkiruokakulhoihin, laakeisiin coctaillaseihin, mihin nyt ikinä keksiikin laittaa. Lakkalikööri ei ole välttämätön ohjeessa, mutta kivan säväyksen se antaa. Ja kaupan ”lakkahillosta” tätä ei kannata valmistaa, vaan hillon pitää olla ihan ehtaa tavaraa. Vetiset Pirkka-lakkahillosokerimössöt kun eivät maistu miltään ja koko herkun maku jää tosi valjuksi.



Lakkakermahyydyke   (8 hlölle)
150g lakkahilloa
4dl creme fraishea
4dl vaniljajogurttia
2dl kuohukermaa
1tl vaniljasokeria 
0,5dl sokeria
6 liivatelehteä
tujaus lakkalikööriä

 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kulhossa lakkahillo, creme fraishe, vaniljajogurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kevyesti joukkoon. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivatteet ohuena nauhana muuhun massaan ja lisää lopuksi likööri.

Kaada massa esim. kelmulla vuorattuun rengasvuokaan tai vastaavaan, ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli. Kumoa vadille ja koristele lakoilla ja mintunlehdillä.

Lakkahyydykkeen kanssa sopii hyvin suklaakastike. Mikä tahansa kaupan suklaakastike käy, ja sitäkin voi tuunata tujauksella kahvi- tai kaakaolikööriä.

 

Rakas Joulupukki!

 

Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa…sitten vuoden 1986. Ihmettelet varmaan miksi et ole enää saanut kirjeitäni? Se johtunee siitä, että sinä et vaivautunut koskaan kirjoittamaan takaisin. Yksipuoleinen kirjeenvaihto on kuule vähän tylsää. Ei millään pahalla…
En oikein edes muista mitä kaikkea aikanaan sinulle kirjeissäni kirjoitin, tietenkin kerroin varmaan olleeni tosi kiltti ja toivovani kaikenlaista  kivaa pientä ja pienen tytön elämään soveltuvaa tavaraa. Kuten viulun. Taisin olla silloin kuusi vuotta vanha. Muistan kun aattoiltana äiti ja isä kiusoittelivat minua saunassa ja miettivät, mahtaako pukki tuoda viulua noin pienelle tytölle. Hetken aikaa asiaa surkuteltuani olin tuumannut, että olisi vaan pitänyt kirjoittaa siihen kirjeeseen, että toivoo Hanna 63 vuotta! Olit kuitenkin niin tosi kiva kun toit sen viulun!
Vuosien varrella olet tuonut minulle muutakin kaikenlaista tarpeellista; kansallispuvun, potkukelkan, sora-auton, jakkararepun, barbeja, nukkekodin, kuksan, termospullon, villasukkia, vatkauskulhoja, kattiloita, vaatteita ja nyt kaksi ihanaa pientä poikaa. Niiden toimituksessa tosin oli jotain häikkää, koska saapuivat jo hyvissä ajoin ennen aattoa, eikä minkäänlaista lahjakäärettä oltu laitettu, ruseteista puhumattakaan. Vaikka ei se haittaa, ne ovat viulun lisäksi varmasti ne kaikkein parhaimmat lahjat, ja onhan niistä iloa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin! Ne onneksi peittävät myös alleen takavuosien suunnattoman katkeruuden siitä, että me ei Tiinan kanssa koskaan saatu autorataa, junarataa, jääkiekkopeliä tai meikkipäätä. Vaikka kaikilla muilla oli.

Ajattelin, että kirjoitan tässä pikaisesti sellaisen meidän perheen yhteisen toivomuskirjeen. Pojat kun eivät vielä osaa kirjoittaa, pienin edes toivoa, ja miäs ei varmasti ehdi tai muista. Tai molempia. Ja ajattelin myös, että koska en ole kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen toivonut sinulta yhtään mitään, niin nyt voin toivoa kerralla vähän enemmän. Onhan se ok?
No, mutta aloitetaan sitten:

1. Toivon sinulta kaikkein eniten rauhaa maailmaan. Jos et pysyvään pysty niin edes jouluksi.
Topi toivoo että nälänhädät loppuvat. Ei kinkkua tarvitse kaikkien syödä mutta että nyt kaikki kohtalaisesti pärjäisivät.
Saku haluaisi ihmisille rutkasti lisää hyvää tahtoa. Ettei tarvitsisi tehdä kaikkia kamalia asioita toisille, pitää sukulaisriitoja, heilutella puukkoja ja pyssyjä, varastaa polkupyöriä ja potkia mummoja. Äitikin voisi vaan hymyillä isälle vaikka isä ei ole vienyt roskapussia kahteen päivään, ja uuden lastensairaalan rahat saataisiin kasaan ja rakennusvaihe voitaisiin aloittaa vaikka heti.
Ja mun miäs…sekin varmaan toivoo että minä vaan hymyilisin kun se ei ole vienyt roskapussia.

2. Saku toivoo joululahjaksi auton. Volvon. III-PAAA-auton. Heppa-auton. Lava-auton. Papan auton. Isin auton. Tiian auton. Mummon auton. Auton. Äiti toivoo, ettei enää yhtään autoa lisää tähän taloon. Niitä on jo nyt liikaa. Puolet niistä on nytkin ajettuna sohvan alle ja aamulla niitä metsästetään sieltä pylly pystyssä taskulampun ja harjanvarren kanssa.
Äidin mielestä Saku voisi myös toivoa sarjalippua mummolapäiviin, sellaista, jonka turvin voisi mennä hetkeksi tuuvaamaan ja ajelemaan ännällä ja tuutulla. Se kun on parasta mitä pieni poika tietää. Legoleikkien ohella. MÄ HALUAN MUMMOLAAN! -tekstin voisi vaikka painattaa siihen sarjalipun kanteen.
Topi pienen miehen syvällä rintaäänellä toivoo varmaankin riittävästi unta, runsaasti tissimaitoa ja paljon kainaloaikaa, ja kaikkea sitä meillä jo onkin. Lisäksi se voisi toivoa hängöraund -jäsenyyttä Sakun Mummola-sarjalippuihin.
Toivon, ettei yhdestäkään lasten lahjapaketista löydy mitään Made in Chinaa, lasten pakkotyöllä tekemiä lahjoja lapsille. Toivon, että kummit ja mahdollisimman moni muukin laittaisi tänä vuonna poikien lahjan sijasta rahan uuden lastensairaalan keräykseen, tai johonkin muuhun lapsia auttavaan hankkeeseen. Meidän nasuilla kun on kaikkea mitä elämäänsä kaipaavat juuri nyt, ja maailmassa on niin hirmuisen paljon lapsia joilla ei ole yhtään mitään. Paitsi kurjuutta. Ja jos jotain pientä haluaa kuitenkin antaa, olkoon se vaikka sitten kuusenkoriste. Mielellään Homemade tai Made in Finland.
Mun miäs ehkä toivoo että se muistaisi keksiä jotain mitä toivoa. Siis jotain muutakin kuin iloisempaa, nuorempaa, virkeämpää, kiinteämpää ja hyväluontoisempaa vaimoa. Ja ettei kinkku lopu maailmasta. Tuo sille kassillinen erilaisia polkupyöränosia. Mielellään sellaisia jotka eivät sovi sen pyörään. Se timpraisi niiden parissa monta päivää ja toivottavasti unohtaisi mennä töihin. Vaikka pariksi viikoksi. Lisää yöuntakin se kyllä kaipaisi, että jos sinulta jotain lahjakorttia sen aiheen tiimoilta löytyisi niin kiva.
Minä toivon ensisijaisesti lisää kärsivällisyyttä. Edes pari laatikollista. Pari vara-akkuakin olisi kiva. Ja perheelle yhteistä aikaa. Nuorempi naama ja parempi muisti olisivat myös aika halutut. Ja uudet villasukat!

Että sellaista.

Tässä kaikki nyt tältä erää, nähdään sitten aattoiltana!

 

Parhain terveisin:  Hanna, 22 vuotta. Vai mitä se nyt olikaan…

 

 

Kun me Kyllikit olimme pieniä, joulupukki toi meille kerran lahjan, josta riitti iloa pitkäksi aikaa. Nimittäin pelisalkun, jossa samaan pakettiin oli survottu kymmeniä eri pelivaihtoehtoja. Siihen aikaan kun ei vielä ollut kuin harvoilla ja valituilla kommodorekuusnepat, niin me jouduttiin vielä pelaamaan näitä vanhanaikaisia lautapelejä. Voi kurjuutta, vieläkin silmäkulma kostuu tuota aikaa ajatellessa.

Pelisalkku löytyi kaappien kätköistä tänä syksynä ja sieltä on löytynyt uusille sukupolville (niille, joilla voisi olla omat aipädit mutta kun vanhemmat ei osta) ihan sama suosikkipeli kuin Kyllikeillä aikanaan.
Peli on nimeltään Mikado ja nimestä päätellen sen on joku jaappaannialainen kehittänyt sakekuppi kädessä kun elämä on hetkellisesti tuntunut tylsältä.

Mikadossa on kourallinen 25 cm pitkiä tikkuja, jotka sitten pudotetaan n. 15 cm korkeudelta kasaksi tasaiselle alustalle. Ideana on se, että vuorotellen pelaajat yrittävät saada kasasta tikkuja niin, etteivät muut tikut saa liikkua pätkääkään. Ja tämä on nimittäin aika koukuttavaa. Taktiikoita hiotaan ja huijausta yritetään. Keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään. Me ollaan pelattu kaksilla erilaisilla säännöillä: joko niin että tikkuja saa ottaa sama pelaaja niin kauan kunnes liikauttaa kekoa tai sitten vuoro on vaihtunut joka kerta riippumatta siitä, saiko keosta noukittua tikun vai ei.

 

 

 

Elämän pyörteissä meidän alkuperäisistä Mikado-tikuista oli hukkunut jokunen ja ehdin jo surra, mistä löytyisi tilalle uusia (varmaan jostain lelukaupasta, mutta täällä Kuhmalahdella ei just nyt ole yhtään). Käväisin sitten Rautajärvellä Hippeläisen megastoressa hankkimassa joulutilpehöörejä ja siellä kassalla silmäni osuivat puisiin coktai-tikkuihin. Niitä lähtikin mukaan pussillinen (50 snt) ja niin saatiin lisää pelimerkkejä yhteisiin pelituokioihin.

Otettiin varmuuden vuoksi toinenkin pussi, sillä Kyllikki-juniorit haluavat lelupäivänä päikyssäkin leikkiä tätä kavereiden kanssa. Alkuperäisiä perintökalleuksia en sinne uskalla lasten mukana lähettää, mutta tällaisen valetikut kylläkin.

Ps. Pienimuotoisen googlettelun jälkeen selvisi, että peli on keksitty Unkarissa. Virallisia Mikadotikkuja myy mm. verkkokauppa 6,90 euroa. Virallisissa säännöissä pisteitä saa tikuissa olevista värikoodeista, mutta pelata voi siis ihan hyvin ilmankin.